Miten määritellä poliittinen taide tässä ajassa?

Keskustelu representaatiosta eli esimerkiksi siitä, kenen tarinoita kerrotaan ja kuka voi esittää ketäkin, koskettaa erityisen konkreettisesti esittävän taiteen esityksiä. Tanssissa ja teatterissa poliittiseksi mielletään etenkin sellaiset teokset, joiden ”tekijöiden identiteetti on valmiiksi politisoitu”, kuten koreografi Sonya Lindfors asian määrittelee.

”Minulle kaikki taide on poliittista. Jos jollakulla on mahdollisuus tehdä taidetta, joka ei ole kiinni yhteiskunnallisessa keskustelussa ja käsitellä vain sitä miltä itsestä tuntuu, vaikka maailma palaa, sekin on poliittinen valinta”, Lindfors jatkaa. ”Jos olet vammainen tai queer tai musta tai kuulut muuten marginalisoituun ryhmään, sinulla ei ole vaihtoehtoja.”

Zodiakin taiteellinen johtaja Jenni-Elina von Bagh pohtii, miten tätä aikaa elävät taiteilijat käsittelevät paradokseja, kuten taiteen suhdetta akuuttiin ekokatastrofiin.

”Maailman tilanne on niin totaalinen ja samaan aikaan lähes mahdoton ratkaista, että se menee melkein käsityskyvyn yli. Miten suhtautua siihen, että jotain täytyy tehdä, mutta taide on välineenä niin tehoton? Mitä merkitystä on tällaisen hitaan praktiikan ja syvälle menevän taiteellisen intensiteetin tulemisella maailmaan?”

Von Bagh näkee taiteen sivustakatsojan aseman potentiaalina. Koska taiteella ei ole puolueohjelmaa, siihen liittyy vapaus, sattumanvaraisuus ja epämääräisyys niin tekemisessä kuin vastaanotossakin. Samalla sillä on mahdollisuus synnyttää uutta ja muuttaa ihmisten ajattelua.

”Taide operoi aina vähän ulkopuolella, vaikka onkin vahvasti kytköksissä maailmaan. Siihen liittyy sellaisia ylijäämäisyyden, tehottomuuden ja näiden myöntämisen kysymyksiä, jotka juuri nyt kiinnostavat itseäni. Taiteen vaikutus on selvimmilläänkin epäsuoraa, etenkin esittävässä taiteessa, johon kuuluu aina tietty etäisyys."

Viirus-teatterista pian Espoon kaupunginteatterin johtajaksi siirtyvän Jussi Sorjasen mielestä eksistenssi on nyt kysymyksistä polttavin. Taiteen tekemisessä tuntuu hänen mukaansa vallitsevan voimakas paine agendan asettamiseen, mutta valmiit vastaukset ja katsojan tulkinnan ohjaaminen alkavat helposti myös ärsyttää.

”Kaipaan taiteelta välillä iskukykyäkin, mutta vielä enemmän kaipaan substanssia, taiteellista kvaliteettia ja ennen kaikkea liikettä, itsestäänselvyyksien murtamista. Vaikka viime vuosina representaatiokysymykset ovat olleet politisoitunein ja ehkä myös polarisoitunein keskustelu teatterissa, ilmastonmuutos on se kehys, jossa me kaikki toimimme, halusimme tai emme. Sitä vastuuta ei voi väistää.”

Taiteen paikasta yhteiskunnassa on tullut ahdas. Vaikka taiteilijat uskoisivatkin oman työnsä merkityksellisyyteen, valtaa käyttäviä ihmisiä ja mediaa se ei tunnu kauheasti kiinnostavan.

Jokainen kolmesta keskustelijasta on huolissaan myös tämänhetkisestä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä. Silti jokainen sanoo uskovansa, että taide kykenee myös konkreettisiin muutoksiin.

”Taiteen voima on kyseenalaistaa, välillä provosoida, herättää tunteita, laittaa meidät miettimään, mutta myös syventyä ja pysähtyä jonkun äärelle”, Sonya Lindfors sanoo.

Olennaista ei ole, tykkääkö joku esityksestä tai eikö tykkää tai onko samaa mieltä. Olennaista on se, että tässä pirstaloituneessa ajassa ylipäätään on jaettuja kokemuksia.

Yhteinen hetkikin voi olla poliittinen ele.


Teksti: Suna Vuori

Avoin keskustelutilaisuus aiheesta 15.9. klo 17-18, Tanssin talon Aulassa.
Keskustelemassa Sonya Lindfors, Jussi Sorjanen sekä Jenni-Elina von Bagh. Haastattelijana Suna Vuori.