Milla Koistinen Magenta Haze c Ilkka Saastamoinen
Show photographer Ilkka Saastamoinen

Koreografi Milla Koistisen haastattelu

Koreografi Milla Koistisen haastattelu

Tutustu taiteilijaan Artikkeli

Valtavat, purjemaiset kangasobjektit seuranaan koreografi Milla Koistinen ja työryhmä tutkivat kollektiivista iloa, ekstaasia ja yksilön suhdetta ryhmään. Dramaturgi Synne Behrndt haastattelee Koistista lokakuussa 2022 ensi-iltansa saavasta Magenta Haze -teoksesta.

Synne Behrndt: Magenta Haze on ollut jo jonkin aikaa tekeillä, ja sitä edelsi soolo samojen teemojen ympärillä. Voisitko kertoa hieman siitä, mikä inspiroi teosta ja miten aloit kehittää sitä?

Milla Koistinen: Aloin työstää teosta vuoden 2020 alussa. Silloin minua kiehtoi euforian, ekstaasin ja kollektiivisen ilon teemat sekä kysymys siitä, ovatko ne vähenemässä yhteiskunnassamme. Kokoontumisten ollessa kiellettyjä syvennyin tutkimuksen ensimmäiseen osaan, sooloteokseen nimeltä Breathe, jonka ensi-ilta oli Tanz Im August -festivaalilla Berliinissä kesällä 2021. Olin utelias selvittämään, mitä kokoontuminen ja kollektiivinen ilo pitävät
sisällään ja merkitsevät sillä hetkellä, tai mitä ne olivat merkinneet aiemmin. Päädyin johonkin sisäisempään ja pelkistetympään, mutta kuitenkin samaan aikaan samassa paikassa koettavaan – johonkin, joka toivottavasti herättäisi muistoja ja tuntemuksia kollektiivisesta ilosta. Minimalismi ja pyrkimys johonkin yksityisempään, sisäiseen mutta jaettuun, on yleensäkin ominaista työlleni.

SB: Breathe oli ulkoilmateos, joka toteutettiin jalkapallokentällä Berliinissä. Kokijan vuorovaikutus kahden "ilmapallon" kanssa muokkasi koreografiaa ja teosta. Oliko tämä uusi haaste sinulle?

MK: Breathe oli ensimmäinen yhteistyöni Sandra E. Blattererin kanssa. Hän loi massiivisia, ilmatäytteisiä kankaita, joiden kanssa liikuin jalkapallokentällä. Kesti jonkin aikaa ymmärtää, miten olla vuorovaikutuksessa esineiden kanssa; mitä ne ovat ja miten olla suhteessa niihin. Oli loistava idea Sandralta ottaa ne mukaan. Kankaista ei tullut vain maisemaa tai lavasteita, vaan tasavertaisia kumppaneita, joiden kanssa toimia. Ne olivat myös välineitä, joiden avulla katsojille voitiin välittää fyysisen etäisyyden ja läheisyyden tunnetta.

SB: Myös säästä tuli tärkeä tekijä koreografian muotoutumisessa. Oli mielenkiintoista nähdä, miten paljon ulkoilmaolosuhteet vaikuttivat teokseen. Halusit siis jatkaa kankaiden ja yleisön läheisyyden tutkimista Magenta Haze -teoksessa, jossa päätit muuntaa soolon ryhmäteokseksi?

MK: Meille oli selvää, että haluaisimme jatkaa samanlaista työtapaa Magenta Hazessa, vaikka tiesimme, että kankaat käyttäytyisivät sisätiloissa täysin eri tavalla. Magenta Hazessa meidän on luotava enemmän liikettä ja tarvitsemme suuremman joukon tanssijoita, koska meillä ei ole ulkoilmaolosuhteita apuna. Tanssijat leikkivät kankailla, manipuloivat niitä ja saavat ne liikkumaan suuressa tilassa, jossa ei ole yleisölle erillistä katsomoa. Sisätiloissa meillä on läheisempi suhde yleisöön, vaikka tila on suuri.
Soolo- ja ryhmäteoksessa on yhtäläisyyksiä, mutta ne ovat kuitenkin kaksi erillistä teosta, jotka tarkastelevat teemoja eri näkökulmista. Ryhmä ja yksilö ovat molemmissa läsnä, samoin kuin ryhmän poissaolo, mutta Magenta Haze -teoksessa päästämme nyt irti, antaudumme väenpaljoudelle ja etsimme yhdessä tanssimisen iloa. Melankolian, haavoittuvuuden ja haurauden tunne sekä tarkkailijana oleminen väkijoukossa eivät ole kadonneet, vaikka tällä kertaa olemmekin yhdessä samassa tilassa.

SB: Äänisuunnittelulla on tärkeä rooli teoksen rakenteen ja dramaturgian muotoutumisessa. Miten kuvailisit säveltäjien kanssa käytyä ajatustenvaihtoa tai keskusteluja?

MK:
Kävimme säveltäjien Paul Valikosken ja Grégoire Simonin kanssa pitkiä keskusteluja tonaalisuuden sävyistä, kuinka rakentaa jännitettä ja avata tilaa äänen avulla. Kysyimme jatkuvasti itseltämme, milloin musiikki muuttuu liian raskaaksi ja tummaksi ja milloin se puolestaan on liian kevyttä ja valoisaa, ja millaisia assosiaatioita nämä vivahteet herättävät.
Äänen sijoittelu tilaan on suunniteltu niin, että se ikään kuin syleilee katsojia ja mahdollisesti myös rohkaisee heitä liikkumaan, koska ääni kulkee tilassa koko ajan.

SB: Onko rakenne jätetty tarkoituksella niin avoimeksi, jotta esiintyjät voivat improvisoida tai reagoida siihen, mitä tilassa tapahtuu, ja koskeeko sama myös yleisöä?

MK: Tanssijat vuorottelevat kuuden tai kahdeksan hengen ryhmissä, joten jokainen esitys on ainutlaatuinen ja erilainen. Tämä jättää avoimuutta koreografian partituuriin, vaikka rakenne pysyykin samana. Esiintyjät reagoivat toisiinsa sekä kankaisiin, jotka eivät koskaan tee samaa liikettä kahta kertaa. Haluaisin ajatella, että Magenta Haze on kutsu yleisölle liittyä teokseen mukaan katsomaan, liikkumaan ja olemaan osa esitystä, ottamaan tilan haltuun yhdessä meidän ja kankaiden kanssa. Teos on valmis vasta, kun yleisö jakaa tilan kanssamme. Odotamme innolla, miten katsojien läsnäolo vaikuttaa teokseen ja tunteeseen väkijoukosta.

SB: Tämä kuulostaa kutsulta yleisölle osallistua teokseen - tai tehdä sitä, mikä tuntuu heistä hyvältä. Onko yleisön siis esiintyjien tavoin tehtävä aktiivisia päätöksiä siitä, miten he
haluavat kokea teoksen?

MK: Kyllä, yleisö voi tehdä omat päätöksensä, ja yritämme helpottaa valintoja lempeällä tavalla. Itse katsojana olen aika ujo ja haluan säilyttää oman tilani. Yritin pitää sen mielessäni ja luoda ympäristön, jossa ihmisistä ei tunnu siltä, että heidän on pakko toimia tietyllä tavalla, tai että heiltä odotetaan jotain. Jos he kuitenkin tuntevat olonsa turvalliseksi seuraamaan esiintyjien johdattelua, he ovat tervetulleita tekemään niin. Olen utelias, miten yleisö joukkona toimii ja kuinka he saattavat alkaa seurata toisiaan, kuten Breathe-teoksessa melkeinpä yllättäen tapahtui.

Tutustu teokseen

Tilaa uutiskirje

Liity Tanssin talon ystävien joukkoon