Kesän aikana muhineet teoksen ideat pääsivät tarkentumaan ja juurtumaan syvemmälle, kun suunnittelijatiimimme WhatsApp-ryhmä kävi kuumana läpi viikonlopun SPARKS-asiantuntijoiden kanssa käytyjen keskusteluiden inspiroimana.

Residenssihakemus hankkeen toiseen vaiheeseen on nyt jätetty. Mielessä kiirii ajatus siitä, mitä Tanssin talon tarjoamasta seminaarirakenteesta voisi mahdollistaa tiimillemme myös jatkossa osana uusien teoskonseptien kehittämistä. Olisimmeko kiinnostuneita olemaan rohkeasti ja suoraan yhteydessä kansallisiin ja kansainvälisiin toimijoihin, joilta pyytää (tietenkin palkkiota vastaan) konsultaatiota tarkkaan valituista aihealueista tai mentorointia myös tulevaisuudessa?

Kaikille avoimen seminaarin lisäksi kävimme asiantuntijoiden kanssa myös henkilökohtaisia keskusteluja. Nämä hetket tarjosivat näkökulmia, jotka antoivat happea niin mielelle kuin koko luovalle tuotantoprosessille. Tämä henkilökohtaisuus oli erityisen tärkeää useiden kansainvälisten verkostoitumistapahtumien muututtua persoonattomiksi verkkoseminaareiksi tai siirryttyä vuosille 2021–2022. Kuulolle asettuminen samassa fyysisessä tilassa olevien kanssataiteilijoiden ajatusten äärelle tarjosi myös tärkeitä ja kiinnostavia hetkiä reflektiolle.

SPARKS-hankkeessa haetaan teoskonsepteja suurille näyttämöille. Seminaariviikonlopun aikana herkistyin sanalle suuri. Sunnuntaina kysyin: “Mikä lopulta on suurta?” Oma mielikuvani tästä sanasta näyttämöteoksen kontekstissa ajateltuna on ollut selkeä, mutta nyt tuntui hyvältä kyseenalaistaa omia ajatusmalleja. Vaikka Erkko-sali on 700 hengen katsomokapasiteetiltaan suuri suomalaiselle nykytanssiyleisölle, on se kuitenkin keskikokoinen näyttämö kansainvälisellä mittapuulla katsottuna. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Tanssin talon tulisi tehdä yleisöpohjan kasvattamisen eteen töitä hartiavoimin, etteikö näyttämöpinta-alaa olisi kiitettävästi ja etteivät etäisyydet Erkko-salissa olisi mittavia.

Mutta missä suuruus sijaitsee itse teoksessa? Suuressa määrässä esiintyjiä? Suurissa lavastuselementeissä ja radikaalissa tilasuunnittelussa? Suuressa orkesterissa? Suuressa määrässä tuotannollista esityötä? Katedraalin lailla kaikuvassa äänimaailmassa? Laajalle katsojakunnalle tuttujen taiteilijoiden persoonissa tai heidän kuolemastaan kuluneiden vuosien suuressa määrässä? Vai teoksen kunnianhimoisessa, katsoja-kokijan ajattelua laajentavassa ja haastavassa tematiikassa?

Omakohtainen kokemus pieneen tilaan luodun teoksen sovittamisesta mitoiltaan kolme kertaa suuremmalle näyttämölle ja viisi kertaa mittavammalle katsomokapasiteetille muistuttaa elävästi siitä, kuinka teos voi syttyä ja ottaa nämäkin mittasuhteet menestyksekkäästi omakseen saadessaan ympärilleen tilaa. Pienestä voi tulla näin kooltaan jotain suurempaa, mutta skaalaus on mahdollisesti haastavampaa toteuttaa toiseen suuntaan.

Lontoolaisen Sadler’s Wells -teatterin tuotanto- ja kiertuejohtaja Bia Oliveira totesi seminaarissa, että esiteltäessä uutta teosta suuremmille yleisöille on tärkeää huomioida, mikä osa teoksesta on katsoja-kokijoille tuttua. Mikä “kättelee” heitä tuttavallisesti? Entä mikä osa teoksesta taas haastaa heitä avaamaan itsensä uusille näkökulmille? Kuratoinnin latinankielisellä kantasanalla ‘curare’ on huolenpitoon viittaavia merkityksiä. Bia Oliveiran toteamus tuttuuden ja tuntemattoman tasapainosta laajoja katsojakuntia tavoitellessa viittaa yleisön suuntaiseen ohjelmistosuunnittelulliseen huolenpitoon.

Tunnen myös, että meistä on taiteilijoina pidetty huolta järjestäjien toimesta SPARKS-seminaarin aikana. Suuruutta voi löytyä monista paikoista, mutta juuri nyt tämä huolenpidon ajatus taiteellisessa työssä sekä yhteistyökumppaneita että yleisöjä kohtaan tuntuu minusta taiteilijana relevantilta teoksen skaalasta riippumatta.

Johanna Nuutinen
Vieraile Johanna Nuutisen verkkosivuilla.

Johanna Nuutinen on helsinkiläinen koreografi. Hän on luonut omia teoksia elokuvan ja näyttämöteosten muotoon visuaalisten ja esittävien taiteiden yhtymäkohdissa vuodesta 2011. Vuonna 2016 Johanna perusti tanssituotantoalusta Johanna Nuutinen + CO:n ja toimii tällä hetkellä freelance taiteilijana. Taakse jäi viidentoista vuoden menestyksekäs ura Suomen Kansallisbaletissa, jossa hän toimi tanssijana saatuaan kiinnityksen vuonna 2002.