Paula Tuovinen
Show photographer Sivista ry

Tanssin talo säätiö sr:n uutena hallituksen jäsenenä aloittaa Paula Tuovinen

Tanssin talo säätiö sr:n uutena hallituksen jäsenenä aloittaa Paula Tuovinen

UUTISET

Paula Tuovinen (FM, eMBA) työskentelee politiikan ja vaikuttamisen asiantuntijana Sivistysala ry:ssä (Sivista). Tanssitaiteilijan taustan omaava Tuovinen toimi Taiteen edistämiskeskuksen johtajana 2018-2023, sekä aiemmin Taideyliopiston vararehtorina 2013-2018 ja Teatterikorkeakoulun rehtorina 2005-2012.

”Olen kiitollinen luottamuksesta ja teen parhaani, jotta Tanssin talo voisi kehittyä ja jatkaa tanssitaiteen ja tanssin edistämistä. Kiitos Helsingin kaupungin ja valtion peruspanostuksen tanssitaide on saanut jo todella paljon uusia ystäviä. Hallitustyöskentely on tärkeää, jotta tämä upea kansallinen ja kansainvälinen esitystila saisi entistäkin vahvemmat edellytykset toimia”, Tuovinen sanoo.

Tanssin talon hallituksen puheenjohtajana jatkaa markkinointi- ja viestintäjohtaja Tuuli Kousa, varapuheenjohtajana Taideyliopiston teatterikorkeakoulun koreografian professori Kirsi Monni, sekä jäseninä Oulu2026 kulttuurisäätiön puheenjohtaja Risto Ruohonen, varatuomari Leena Mickwitz, yrittäjä Anna Moilanen sekä vaikuttajaviestinnän asiantuntija Riku Lievonen.


Tilaa uutiskirje

Liity Tanssin talon ystävien joukkoon